Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Ajankohtaista

Lumenveiston SM-kilpailut käytiin Kuusankoskella 26.-28.1.

Kuusankoskitalon takana oleva puistoalue loi erinomaiset puitteet talviselle suurtapahtumalle, jossa katsojia arvioitiin käyneen kolmen päivän aikana noin 15 000.

Sääolosuhteet olivat lumenveistämiselle haasteelliset. Vettä satoi perjantaina ja lauantaina ajoittain ja lämpötila oli 2-3 astetta plussalla. Onneksi sunnuntaiyönä lämpötila laski hieman pakkasen puolelle, joten viimeistely onnistui ja liukumäetkin saatiin toimintasarjan veistoksiin kohtuulliseen kuntoon.

Kilpailun järjestelyistä vastasi lumenveistojoukkue ICEMEN Team ry, johon kuuluvat Veijo Oinonen, Helena Korhonen, Kari Laitinen ja Pertti Selin. Veijo Oinosella tuli tänä vuonna täyteen 30 vuotta lumenveistoa SM-tasolla ja siksi hän halusi nämä kilpailut Kuusankoskelle.

Tämän vuoden kilpailu oli kutsukilpailu, johon pyydettiin Suomen parhaat lumenveistäjät vuosien varrelta. Kilpailuun ilmoittautui neljä toimintasarjan joukkuetta, kuusi taidesarjan joukkuetta ja kymmenen soolosarjan veistäjää. Kilpailuaihioiden lumikuutiot tehtiin tykkilumesta, joka ajettiin Mielakan rinnekeskuksesta kuorma-autoilla. Lunta tarvittiin lähes 600 kuutiota, josta parisataa meni kilpailupaikalle lapsille tehtyyn liukumäkeen. Mäkeen veistettiin lumiukko Suomen Ladun juhlavuoden teemaan.

Kilpailut onnistuivat hyvin ja veistäjät ja yleisö olivat tyytyväisiä. Puistoalueelle syntyi korkeatasoisia veistoksia, joiden arvioinnissa tuomaristo joutui vaikean tehtävän eteen. Toimintasarjan veistoksissa lapsituomarin mielipide ratkaisi viimekädessä paremmuusjärjestyksen, johon ratkaisun toi liukumäen toimivuus, turvallisuus ja kunto.

Taide- ja soolosarjassa taiteellisuus ratkaisi kirkkaimmat mitalit. Kilpailun aihe oli suomalainen iskelmä taide- ja soolosarjassa ja lastenlaulut toimintasarjassa. Sunnuntaina myös yleisö pääsi valitsemaan parhaat veistokset kaikissa sarjoissa. 

Veistokset jäävät yleisön nähtäville ja lasten leikkeihin puistoalueelle. Järjestäjä pitää kunnossa toimintasarjan veistosten liukumäkiä jäädyttämällä ja kunnostamalla niitä päivittäin, kunnes säät sulattavat ne.

Tulokset:

Soolosarja:
I Timo Koivisto, Porvoo, ”Ei riidellä enää”. II Lilli Salo, Nummi, ”Surun pyyhit silmistäni”. III Tarmo Kovanen, Kivijärvi, ”Lievestuoreen Liisa”.

Taidesarja:
I Tuulispäät Anna Koivukangas, Katja Dianoff, Ella Käyhkö, Oulu/Helsinki, ”Lapponia”. II Lumistit, Antti Kolppo, Ari-Pekka Kuusela, Aleksi Salakka, Kuusankoski, ”Kulkukoirat”. III Veistovesselit, Ville Arkonkoski, Minniina Mieskolainen, Henry Daly, Helsinki, ”Häävalssi”

Toimintasarja:
I Snowflake Team, Mauri Kekkonen, Ulla Kotkajuuri, Peter Sjölund, Joensuu, ”Pikkuoravien kuuraketti” II Kotijoukot, Topi Rämä, Harri Järvenpää, Petri Nurminen, Kuusankoski, ”Puf”. III Team Harakka, Armi Rouhiainen, Markku Rouhiainen, Juha Timonen, Ilomantsi, ”Hiiuli Hei”

Yleisöäänestys: 
Soolosarja: Timo Koivisto, ”Ei riidellä enää”. Taidesarja: ICEMEN Team, Veijo Oinonen, Veijo Kangasmäki, Pertti Selin, ”Liisa pien”. Toimintasarja: Kotijoukot, ”Puf”

Teksti ja kuva: Veijo Oinonen

 

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös

  • Nuku yö ulkona -etkot Partioaitoissa 18.8.

    Suomen Latu ja paikalliset jäsenyhdistykset jalkautuvat Partioaitan myymälöihin eri puolilla Suomea lauantaina 18.8. Tule paikan päälle hakemaan retki- ja varustevinkit syksyyn.

    10.08.2018 |

  • Vuoden 2019 hostellireissaajan ja hostellin valinnat alkavat nyt

    Sinustako Vuoden hostellireissaaja! Ehdota Vuoden hostellia!

    07.08.2018 | Ajankohtaista

  • Kuuma maastopyöräilykesä jatkuu

    Suomen Ladun suosittu Maastopyöräily tutuksi -kiertue jatkuu pienen kesätauon jälkeen. Varsinaisten Cube-kiertuetapahtumien lisäksi Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät omatoimisia lajikokeiluja joissa pääset tutustumaan maastopyöräilyyn.

    01.08.2018 |

  • Ilmoittautuminen Metsähotelleihin avataan 1.8.

    Nuku yö ulkona on taas pian täällä. Varaa paikkasi upeisiin Metsähotelleihimme huomisesta lähtien.

    31.07.2018 |