Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Ajankohtaista

Eki Karlsson täyttää 50 vuotta

Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson täyttää perjantaina 50 vuotta. Juhlia vietetään elokuussa.

Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson täyttää tänä perjantaina, 17. toukokuuta, 50 vuotta. Juhlallisuuksia ei kuitenkaan ole vielä luvassa, vaan Ekin syntymäpäiviä vietetään Nuku yö ulkona -tapahtuman yhteydessä 31.8. Espoossa, Oittaalla

Syntymäpäiväjuhlien ohjelmasta ja aikataulusta tiedotetaan elokuun aikana.

Eki Karlsson aloitti työskentelyn Suomen Ladun toiminnanjohtajana yli kymmenen vuotta sitten. Entinen huippu-urheilija ja telealan ammattilainen on löytänyt Suomen Ladussa työskennellessään oman tapansa ulkoilla ja nauttia luonnosta.

Eki kutsuukin itseään nykyisin elämysliikkujaksi. Erityisesti retkiluistelu on lähellä sydäntä. 

”Tämä on minulle enemmän kuin työpaikka. Tulen aina olemaan Suomen Ladun toiminnanjohtaja – nykyinen tai entinen”, Eki sanoo.

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös