Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Ajankohtaista

Tilaa materiaalipaketti Nuku yö ulkona -tapahtumaan

Onko yhdistyksenne valmis innostamaan ihmisiä retkeilyyn ja luonnossa viihtymiseen? Nuku yö ulkona -tapahtuman järjestäminen on erinomainen tapa tuoda lähialueen ihmisille yhdistyksen toimintaa tutuksi ja samalla järjestää lämminhenkinen ja innostava tapahtuma luonnossa.

Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä 31.8. Nuku yö ulkona -haaste rakentuu Suomen Ladun jäsenyhdistysten järjestämien tapahtumien ympärille. Tänä vuonna päätapahtumat, kaksi metsähotellia, nousevat Lappiin ja pääkaupunkiseudulle. Maailman pohjoisin metsähotelli nousee Kiilopäälle, Urho Kekkosen kansallispuiston upeisiin maisemiin, toinen metsähotelleista sijaitsee Oittaan kauniilla ulkoilualueella Espoossa. Metsähotelleista voi varata maksuttoman majoituspaikan joko riippumatosta, vaellusteltasta tai puolijoukkueteltasta.

Tänä vuonna yhdistyksillä on mahdollisuus vapaasti valita, järjestävätkö metsähotellin vai muun Nuku yö ulkona -tapahtuman. Tavoitteena on, että yhdistysten järjestämänä toteutuisi 20 metsähotellia ympäri Suomen ja 50 muuta tapahtumaa.

Tukipaketit
Tutustu Suomen Ladun tukipaketteihin ja Metsähotellin järjestämiskriteereihin kampanjasivuilla: www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/jarjesta-tapahtuma

Ilmoittaminen
Ilmoita tapahtumasi perustiedot ja yhteyshenkilöt Lyytissä. Nopeimmat ilmoittajat saavat enemmän materiaalitukea (banderolli ja riippumatot). 

Ilmoita tapahtumasi ja yhteyshenkilön tiedot TÄÄLLÄ!
 

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös