Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja-verkkolehden arkisto

Kutsu päättäjä ulos -kampanja lähestyy

Kutsu päättäjä ulos -kampanjan tapahtumat lähestyvät ja suunnittelu on täydessä vauhdissa. Toimistoon voi olla yhteydessä, jos yhdistyksessä kaivataan apua KuPuun liittyvissä tapahtumissa.

30.08.2019 | Ajankohtaista

Viestintäkyselyn vastaukset pähkinänkuoressa

Viestintäkyselyllä haluttiin selvittää, mitä Suomen Ladun viestintäkanavia yhdistyksemme käyttävät ja saavuttaako viestintämme yhdistykset.

29.08.2019 | Ajankohtaista

Toiminnalliset tuet jäsenyhdistyksille

Suomen Ladun jäsenyhdistykset voivat hakea toiminnallista tukea uuden lajin, toimintamuodon tai huoltopisteen kokeilemiseen ja kehittämiseen sekä Ikiliikkuja-toimintaan.

28.08.2019 | Ajankohtaista

Kuukauden ulkoiluteko: Raision Rinkan tinkimätön puuhamies Jyrki Aaltonen

Kuukauden ulkoiluteko on tällä kertaa oikeastaan useamman vuoden, tai jopa vuosikymmenen ulkoiluteko, joka jatkuu edelleen. Tänä vuonna 76 vuotta täyttänyt Raision Rinkan Jyrki Aaltonen on hyvin idearikkaana ja aikaansaavana ihmisenä vaikuttanut merkittävästi Raision seudun ulkoilun olosuhteiden parantamiseen ja kehittämiseen.

28.08.2019 | Hyvät käytännöt

Latualueiden syyskokoukset

Latualueiden syyskokoukset ovat tärkeitä verkostoitumisen ja tiedonsaamisen tilaisuuksia. Suosittelemme niihin osallistumista lämpimästi kaikille jäsenyhdistyksille.

27.08.2019 | Aluetoiminta

Talviuintikauden avajaiset 12.-13.10.

Nostetaan jälleen talviuinti syksyn puheenaiheeksi ja järjestetään hienoja tapahtumia!

27.08.2019 | Ajankohtaista

Retkeilykiertue tavoitti 1300 retkeilystä kiinnostunutta

18 paikkakunnan retkeilykiertue tavoitti touko-kesäkuussa noin 1 300 retkeilystä kiinnostunutta ympäri Suomen.

27.08.2019 | Ajankohtaista

Suomi Meloo -muistelot

Perinteiset syksyn Suomi Meloo -muistelot järjestetään tänä vuonna Virossa Poltsamaajoella 4.-6.10.

22.08.2019 | Ajankohtaista

Latunen -verkostotapaaminen Tampereella 12.10.2019

Latunen-verkosto on avoin kaikille Suomen Ladun jäsenyhdistysten lasten ja perheiden toimijoille, niin toiminnan ohjaajille kuin sen mahdollistajille. Yhdistyksen lasten ja perheiden toiminta voi olla laajaa, yksittäinen vuosittainen tapahtuma tai vasta pikkuhiljaa käynnistymässä.

19.08.2019 | Ajankohtaista

Tuumat ja tuntumat: Teemun tyrmäys – Latu ja Polku -juhlalehden takavarikko

Tuumat ja tuntumat oli Suomen Ladun ex-toiminnanjohtaja Tuomo Jantusen palsta Latu ja Polku -lehdessä kesäkuusta 1989 tammikuuhun 2006. Tällä palstalla julkaistiin ajankohtaisia Suomen Ladun tapahtumia ja sattumuksia. Näitä tietoiskuja tuli jäsenistön luettavaksi kaikkiaan 132 kpl. Nyt meillä on mahdollisuus saada vielä tutustua sellaiseen ”Ladun Runsaudensarveen”, josta ei ole aikaisemmin ollut lainkaan tietoa. Näitä uusia Tuumia ja tuntumia on luvassa kahdelle vuodelle 52 kpl eli uusi historiallinen tarina joka toinen viikko. Hämmästelemme Ladun monipuolista toimintaa ja tapahtumia.

19.08.2019 | Aluetoiminta

Yhdistysten tapahtumat Suomen Ladun tapahtumakalenterissa

Suomen Ladun kotisivuilta löytyvä tapahtumakalenteri on yhä useamman yhdistyksen käytössä. Tapahtumien lukumäärän osalta ennätyksellinen kuukausi oli toukokuu, jolloin kalenteriin oli kirjattu yhteensä yli 400 tapahtumaa.

16.08.2019 | Hyvät käytännöt

Uudenmaan latualueen syyskokous

Tervetuloa ULA:n syyskokoukseen Malminkartanoon 5.10.

16.08.2019 | Aluetoiminta

Suomen Ladun frisbeegolfin mestaruudet ratkottiin Heinolassa

Kisassa oli havaittavissa iloista latuhenkeä ja jokainen pääsi heittämään kannustavassa seurassa omalla harrastustasollaan.

12.08.2019 | Ajankohtaista

Liikunnan ja urheilun ansiomerkit ja -mitalit

Jäsenyhdistykset voivat anoa opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomerkkejä ja -mitaleita syyskuun loppuun mennessä.

08.08.2019 | Hyvät käytännöt

Maailman pohjoisin Metsähotelli nousee Kiilopäälle

400-paikkainen Metsähotelli tulee henkimään tunturien tunnelmaa ja lähestyvän syksyn väriloistoa. Varaa paikkasi nyt!

08.08.2019 | Ajankohtaista

Polkujuoksu vetää väkeä Nurmijärvellä

Nurmijärven Latu aloitti polkujuoksut kolme vuotta sitten. Toiminta on ollut suosittua alusta alkaen. Ennätys on 53 osallistujaa ensimmäisenä kesänä.

08.08.2019 | Hyvät käytännöt

50+ liikkujien ohjaajakoulutus 24.10. Helsingissä

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n järjestämässä ohjaajakoulutuksessa keskitytään yli 50-vuotiaiden liikkujien toimintakyvyn ylläpitoon ja fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen.

07.08.2019 | Hyvät käytännöt

Eloterveiset Lounais-Suomesta

Lounais-Suomen latualueen kesässä on jälleen liikuttu ja ulkoiltu aktiivisesti.

05.08.2019 | Aluetoiminta

Leo Saarinen 90 vuotta

Jyväskylän Ladun erittäin pitkäaikainen jäsen, Leo ”Leksa” Saarinen täytti 90 vuotta kesäkuussa.

05.08.2019 | Aluetoiminta

PDF-muodossa ilmestyneet Liikuttajat

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.