Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Hyvät käytännöt

Auranmaan Latu ja Polku hankki riksapyörän

Riksapyörän hankinta onnistui Kunnossa kaiken ikää-hanketuella sekä ulkopuolisten rahoittajien avulla.

Auranmaan Latu ja Polku suunnitteli riksapyörän hankintaa jo muutaman vuoden, mutta toden teolla hanketta käynnisteltiin syksyllä 2018. Alun perin yhdistys sai innostuksen pyörän hankkimiseen Suomen Ladun vuosikokouksessa pari vuotta sitten. Pyörän hankinnassa saatiin  apua Pyörällä kaiken ikää -hankkeesta. Sitä kautta saatiin neuvoja millaista pyörää kannattaa harkita, arvioita pyörän kustannuksista, koulutusapua ja yleistä tsemppiä projektin toteuttamiseen.

Hankkeen toteutumisen edellytyksenä oli ulkopuolisten rahoittajien saaminen mukaan. Rahoituksen hankkiminen käynnistyi vauhdilla, kun Suomen Latu hyväksyi hakemuksen 1000 euron avustuksesta Kunnossa kaiken ikää -hankkeen kautta syksyllä 2018. Tämän jälkeen lähestyttiin paikallisia yrittäjiä ja yhdistyksiä puhelimitse tai henkilökohtaisesti. Kaikki lähtivät mielellään mukaan, kun kyseessä oli heidän mielestään hyvä kohde.

Pyörä tilattiin kevättalvella 2019 ja se toimitettiin kuukauden sisällä tilauksesta. Pyörämalliksi valikoitui Skandinavia-riksapyörä, joka on kehitelty yhteistyössä Pyörällä kaiken ikää -hankkeen projektipäällikön ja Tavarapyörä-asiantuntijoiden kanssa hollantilaisesta riksapyörästä skandinaavisiin olosuhteisiin sopivaksi. Hollannissa valmistettu riksapyörä hankittiin Tavarapyörä-asiantuntijat Oy:n kautta. Pyörä on sähköavusteinen 24-vaihteinen, jonka keulaosan kantavuus on 300 kg ja etuistuin on noin 124 cm leveä, joten kyytiin mahtuu helposti kaksi henkilöä. Riksan penkki on säädetty hieman takakenoon ja se on varusteltu paksulla pehmusteella sekä auton lantiovöillä. Irrotettavan astinlaudan johdosta myös liikuntarajoitteisten on helppo nousta kyytiin. Pyörän matala painopiste luo vakaan ajotuntuman ja tehokkaan sähköavustuksen ansiosta pyörällä on kevyt polkea. Tästä syystä lähes kuka tahansa hallitsee lyhyen opastuksen jälkeen pyörällä ajamisen.

Pyörä päätettiin sijoittaa paikalliseen palvelutaloon Kyrön Kotikarpaloon, koska rahoittajat ovat paikallisia. Riksapyörän käyttöönottokoulutus järjestettiin Kyrössä, jossa oli paikalla PKI-hankkeen projektipäällikkö Mira Kokko sekä 12 vapaaehtoista.

Tähän mennessä on kyyditetty Kotikarpalon asukkaita sekä kotona itsenäisesti asuvia. Kokemukset pyörän käytöstä ovat olleet positiivisia ja kyytiläiset erittäin mielissään. Halukkaita kyytiläisiä on saatu mukaan ja heitä on viety muun muassa Kyrön torille, Karinaisten kirkonmäelle hartauteen ja päiväajelulle tuttuihin maisemiin. Suosittu pyöräilykohde on ollut läheinen Kyrön uimalan alue puistoineen, jonne Kotikarpalon henkilökunta on ajeluttanut asukkaita. Myös kotihoidon henkilökunta on ulkoiluttanut asiakkaitaan riksalla.

Pyöräily on leppoisaa luonnon katselua, tuoksujen haistelua ja vastaantulevien ihmisten ja eläinten kohtaamista. Monesti pyörän kanssa pysähdytään esimerkiksi silittämään koiraa tai ihastelemaan kauniita istutuksia. Pyörän kyydissä herää pyöräilymuistot, tuntee tuulen vireen kasvoilla ja luonnon tuoksut. Vapaaehtoinen polkija puolestaan saa palkaksi hyvän mielen ja kiitoksen.

Pyörä on helposti saatavilla Kotikarpalon katoksessa, josta sitä voivat käyttää kaikki opastuksen saaneet kuljettajat. Ajatuksena on, että kaikki jotka eivät itse pysty pyöräilemään voivat tulla kyytiläisiksi. Pyörän voi varata haluamakseen ajankohdaksi tai vain hakea itselle sopivana ajankohtana, jos varauksia ei ole varauskalenterissa.

Onnistumiset:
- rahoittajat olivat innolla hankkeessa mukana, kun heitä aluksi lähestyttiin henkilökohtaisesti tai puhelimitse
- rahoittajien saamiseen auttoi hyvä verkosto paikallisten ihmisten kesken ja yhdistyksen hyvä maine alueella
- pyörä saapui aikataulussa
- kyyditettäviä on saatu hyvässä yhteistyössä paikallisen palvelutalon ja kotipalvelun henkilökunnan kanssa, hoitotyöntekijät laittavat kyyditettävät valmiiksi ja tuovat pyörälle ja hakevat pois, lisäksi mukaan on saatu kotona itsenäisesti asuvia senioreita
- riksapyörällä on viety kyyditettäviä kirkon pihahartauteen, torille keskiviikkoisin, latuyhdistyksen pyöräilyretkelle, Lola-pyöräilyyn
- riksapyörä on sijoitettu paikallisen vanhustentalon edustalle ulkosalle katoksen alle lukon avulla  
- lehdessä juttuja + Yle Radio Turku haastatteli Riksapyörästä

Haasteet:
- kunnan rahoitus kaatui, koska kunta asetti ehtona että pyörä olisi koko kunnan käytössä, mutta yhdistyksen periaatteena oli säilyttää se Kyrössä, jossa suurin osa rahoittajista on
- vapaaehtoisia polkijoita tarvittaisiin lisää
- loppukesästä 2019 pyörän akku ei toiminut normaalisti, jonka vuoksi pyörän käyttö oli hetken aikaa vähäisempää. Maahantuojaan otettiin yhteyttä ja he hoitivat pyörän kuntoon.

Susanna Ansio

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös