Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Hyvät käytännöt

Havaintolähetti

Erkki Niemi mittasi lumen syvyyttä ja painoa Suomen ympäristökeskuksen havaintolähettinä.

Janakkalan Ladun syyskokouksessa sain mieleiseni työn. Hallitus oli valinnut minut Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) havaintolähetiksi. Ehkä juuri siksi, kun olen eläkkeellä ja näin olettivat minulla olevan aikaa tällaiseen hommaan. Lisäksi tiesivät minut innokkaaksi tietokoneen käyttäjäksi, ja sitä tässä totisesti tarvitaan. Salaa olin myös tästä innoissani.

Sain 10 cm x 50 cm putken, metrimitan, muovipussin ja tarkan digitaalivaa'an. Sitten vain mittaamaan. Työnnän putken lumeen, mittaan lumen vahvuuden, laitan lapion putken alle ja tyhjennän putkellisen lunta muovipussiin ja punnitsen. Tietotekniikan osalta tarvitsin kyllä poikaani avustamaan ja siinä olen tuntenut itseni aika lailla oppilaaksi. Nyt mittaukset sujuvat hyvin ja olen tallentanut ne tietokoneelle. Mittaukset löytyvät sivuilta www.jarviwiki.fi.

Erkki Niemi

Järviwiki on verkkopalvelu, jota rakennetaan ja julkaistaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Havaintolähetti on älypuhelimille suunniteltu verkkosivu, jolla voi tallentaa havaintoja Järvi-meriwikiin. Havaintolähetissä havainnot voi liittää Järvi-meriwikissä valmiina olevaan havaintopaikkaan tai uuteen havaintopaikkaan. 

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös

  • KuPu-uutisia

    Kutsu päättäjä ulos -kampanjaan on ilmoittautunut mukaan jo yli 40 yhdistystä ja mukaan mahtuu vielä! Lue tästä kolmen yhdistyksen ideoinnista kampanjaa varten.

    02.05.2019 | Hyvät käytännöt

  • Liikunnan aluejärjestöjen koulutukset ja tapahtumat

    Liikunnan aluejärjestön yhteisiltä nettisivuilta löydät tietoa kaikkien 15 alueen järjestämistä koulutuksista ja tapahtumista.

    30.04.2019 | Hyvät käytännöt

  • Älä loukkaannu edes huvin vuoksi – vapaa-ajan palveluiden on oltava turvallisia

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on huolissaan kuluttajapalveluissa tapahtuneista vakavista onnettomuuksista. Tukes tehostaa onnettomuuksien tilastointia ja hyödyntämistä turvallisuuden kehittämiseksi.

    29.04.2019 | Hyvät käytännöt

  • Nurmijärven Ladun plogging-vuosi

    Nurmijärven Ladun polkujuoksujaosto otti kokeiluun ploggingin eli roskien keräämisen lenkkien yhteydessä viime vuoden toukokuussa.

    29.04.2019 | Hyvät käytännöt