Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Ajankohtaista

Kuukauden ulkoiluteko

Melontapaikkojen rakentaminen avaa hienot vesistöt kajaanilaisille.

Kajaanin Ladun ja Oulujärven Melojien yhteinen aloite Kajaanin kaupungille melontapaikkojen kehittämiseksi poiki upean hankkeen. Sen avulla  rakennetaan rantautumispaikkoja ja kajakkitalleja, suunnitellaan melontareittejä ja kartta- ja opastemateriaalia, hankitaan kajakkeja, järjestetään  melonnan peruskursseja ja koulutetaan melonnan ohjaajia. Ja mikä hienointa, hanke avaa vesistöt ja niiden virkistyskäytön paikkakunnalla aivan uudella tavalla!

Sadat kajaanilaiset ovat päässeet kokeilemaan melontaa ja moni heistä on aloittanut innostuneena uuden harrastuksen. Palvelevilla ja hyvin sijoitetuilla rakenteilla on suuri vaikutus kaikkien harrastusmahdollisuuksiin.

Toteutus Leader-hankerahoituksella

Oulujärven melontakeskus Vaalassa aloitti toimintansa 2012. Silloin monet kajaanilaisetkin melojat matkustivat Vaalaan, 100 km päähän, vain päästäkseen melomaan.

Syksyllä 2015 Kajaanin Latu  ja Oulujärven Melojat  tekivät Kajaanin kaupungille aloitteen melontapaikkojen ja -tukikohtien kehittämiseksi omassa kaupungissa. Kajaanin molemmilla puolilla olevat järvet sekä Kajaaninjoki tarjosivat upeat mahdollisuudet melontaharrastuksen kehittämiseksi paikkakunnalla. Samalla kehitettäisiin myös koko Oulujärven alueen matkailutarjontaa sekä rakennettaisiin yhteistyötä melonnan harrastajien, seurojen, yritysten ja kaupungin kanssa.

Aloitteen pohjalta Kajaanin kaupunki käynnisti hankevalmistelun yhdessä Kajaanin Ladun ja Oulujärven Melojien kanssa.

Kajaanin melontakeskuksen ja siihen liittyvien investointi- ja kehittämishankkeiden kustannusarvio oli 58 000 euroa. Oulujärvi Leader-hankerahoitus varmistui alkutalvella 2016 siten, että Oulujärvi Leaderin tuki oli 80 % ja Kajaanin kaupungin omarahoitus 20 %. Hanketta hallinnoi Kajaanin kaupunki ja käytännön toimenpiteiden toteuttamisessa olivat mukana Kajaanin Latu ja Oulujärven Melojat.

Kajakkilaitureita ja -talleja, taukopaikkoja ja opasmateriaalia

Heti alkukesästä 2016 Oulujärven Wanhat Laivat ry:ltä vuokrattu vanha rantamakasiini kunnostettiin talkoovoimin kajakkitalliksi. Tämä lähellä Kajaanin keskustaa Kajaaninjoen rannalla sijaitseva Kuurnan kajakkitatalli on nyt melontakurssien ja -retkien tukikohtana.

Parhaillaan Kajaanin kaupunki rakentaa Paltaniemen venesataman ja uimarannan yhteyteen Oulujärven rannalle toista melontatallia. Tallin yhteyteen tulee varaston lisäksi esteetön, pyörätuolilla liikkuvillekin sopiva kajakkilaituri. Paltaniemen melontatallin valmistuttua Kajaanista päästään melontaretkille Oulujärven suuntaan.

Melontaretkien taukopaikaksi saatiin Kajaanin kaupungilta käyttöön Rehjansaaressa sijaitseva mökki ja sauna. Kajaanin Latu korvaa käytön kaupungille pitämällä talkoovoimin yllä latukahvilaa talviaikaan.

Kajaanin Ladun ja Oulujärven Melojien miehet ovat rakentaneet talkootöinä kevään aikana kuusi siirrettävää kajakkilaituria, jotka sijoitetaan melontareittien varrelle sopiviin paikkoihin helpottamaan rantautumista saariin ja mantereelle, joissa on levähdyspaikkoina laavuja ja kotia.

Melontareittien suunnittelu ja koemelonta tehdään kesän 2017 aikana ja reiteistä laaditaan kartta- ja opastemateriaalia, jota voi jakaa sekä paperilla että sähköisesti.  

Kajakkeja ja paljon uusia, innostuneita melojia

Hankerahoituksella hankitut kajakit, 12 kpl yksikköjä ja yksi kaksikko, on sijoitettu Kuurnan melontatalliin. Viime kesänä järjestettiin kolme melonnan peruskurssia ja melontaohjaajien vetämille melontaretkille Kajaaninjoelle sekä Nuasjärvelle osallistui satoja melojia. Kesän aikana järjestettiin kolme melonnan esittely- ja tutustumistilaisuutta, joihin osallistui noin 300 henkilöä.

Tänä vuonna Kajaanin melontakesä käynnistyi lauantaina 20.5. Villiinny keväästä Kajaanissa -tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua ohjaajien opastuksella kajakkimelontaan. Innokkaita melojia oli ihan jonoksi asti ja kiinnostus melontaharrastukseen on selvästi kasvanut. Tällä viikolla käynnistyvät myös yhteiset iltamelontaretket melontaohjaajien johdolla Kuurnan melontatallilta.

Kesän melontakoulutukset alkavat melonnan ABC-illalla ja melonnan peruskursseja järjestetään kaksi. Melontaan liittyy myös turvallisuusasiat ja näihin oppia annetaan melojan ensiapu 1 sekä kahdella turvallisuuskurssilla. Syksyllä järjestetään melonnan ohjaajakurssi. Lisäksi kesän aikana ohjatuilla melontaretkillä harjoitellaan pelastautumista.

Paltaniemen melontatalli ja laituri otetaan käyttöön lauantaina 1.7.2017 järjestettävässä Paltaniemeltä vesille -tapahtumassa, jossa esitellään kajakkimelontaa ja muita vesiliikuntalajeja.

Olosuhteilla on valtava vaikutus harrastamiseen

Asiat ovat edenneet ripeästi Kajaanissa. Aloitteen teosta on vajaat kaksi vuotta aikaa ja nyt on jo kajakit hankittu, melontatallit lähes valmiina, laiturit odottavat paikoilleen vientiä ja iso joukko uusia melonnan harrastajia on saatu mukaan. Tämä kaikki edellä mainittu on edellyttänyt hyvää yhteistyötä toimijoiden kesken sekä innostusta niin talkoolaisten kuin virkamiesten joukoissa. Yhdessä tehden saadaan aikaan tosi hienoja juttuja – tämän osoittaa todeksi myös Kajaanin toimintamalli.

Hienolla tavalla Vaalasta vuonna 2010 alkanut melontainnostus ja melontaolosuhteiden kehittäminen on jatkunut sekä levinnyt Kajaanin suuntaan. Ja jatkoa on tulossa – Paltamossa suunnitellaan vastaavanlaista hanketta vuodelle 2018. Näin pikkuhiljaa Oulujärven kaikkien kuntien melontaolosuhteet alkavat olla kohdallaan ja Oulujärveä päästään markkinoimaan sekä tarjoamaan erinomaisena retkeilykohteena melojille.

Kajaanin esimerkki kertoo siitä, että vaikka vesistö on lähellä, sen virkistyskäyttöön ja saavutettavuuteen voidaan vaikuttaa todella paljon kohentamalla olosuhteita. Käytännössä laitureilla ja melontatalleilla on suuri merkitys ja ihan yhtä suuri merkitys on myös paikallisten melontaharrastajien aktiivisella toiminnalla ja asioiden eteenpäin viennillä. Kajaanissa on kaupungin tuella tehty upeaa työtä.

Kuva: Kirsi Kilpeläinen
Kuvateksti: Kajakkimelonnan esittelyä Villiinny keväästä Kajaanissa -tapahtumassa 20. toukokuuta.

 

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös