Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Hyvät käytännöt

Kuukauden ulkoiluteko: Juankosken Kuntoilijat tempaisi kuntoportaat Ruukin pajan monttuun ennätysajassa

Ehkä näin voidaan liioittelematta sanoa, sillä ajatus uusista kuntoportaista lähti liikkeelle vasta kuluvan vuoden lokakuussa. Hankehakemus laadittiin marraskuun alkupuolella ja jo joulukuun 9. päivä vietettiin portaiden vihkiäisiä.

Juankosken Kuntoilijat ry haki ja sai Kuopion kaupungilta talkooavustusta, jonka suuruus oli 3 500 euroa. Hakuprosessin aikana yhdistys sai maanomistajan luvan portaiden rakentamiseksi, mikä oli edellytys myös avustuksen saamiselle.

Kuntoportaat ovat kaikkien vapaassa käytössä. Portailla ei ole talvikunnossapitoa, joten käyttäjiltä vaaditaan omaa vastuullisuutta ja harkintaa vaihtuvissa sääoloissa.

Juankosken Kuntoilijat ry:n toiminnan perusajatuksena on ”tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia ja edesauttaa niiden saamista kuntalaisille sekä edistää liikkumista eri tavoin eri vuodenaikoina”. Kuntoportaat on yksi nopeimmin toteutetuista olosuhteiden parantamishankkeista, joita yhdistys on tehnyt.

Juankosken keskustassa sijaitsee vanha Juankosken ruukkialue, ja kuntoportaat rakennettiin niin sanottuun Ruukin pajan monttuun. Alun perin tavoitteena oli saada rakennettua 100-askelmaiset portaat, koska tällöin askelmien määrä olisi ollut ”riittävä kuntoilun ja liikunnan kannalta”.

Askelmien määräksi tuli kuitenkin 60, mutta yhdistyksen puheenjohtajan Anja Korhosen mukaan portaiden jyrkkyys takaa sen, että syke nousee ja kunto kohoaa vähemmälläkin askelmäärällä. Voihan portaita kävellä tai juosta ylös ja alas niin monta kertaa kuin haluaa ja jaksaa!

Hankeprosessi ja lupamenettely olivat mutkattomat, ja maanomistajan lupa portaiden rakentamiseen heltisi käytännössä saman tien. Portaita oli rakentamassa talkoovoimin alun toistakymmentä yhdistyksen jäsentä, ja töitä tehtiin tiiviisti usein aamusta iltaan.

Portaiden kiinnostavuus oli kuulemma sitä luokkaa, että ”hätäisimmät” halusivat tulla niitä kokeilemaan jo ennen kuin kaikki askelmat olivat paikoillaan ”Vielä puuttui viisi askelmaa, kun kysyttiin, voiko portaita päästä jo kulkemaan”, naurahtaa Anja Korhonen.

Kuntoportaiden vihkiäisissä sunnuntaina 9. joulukuuta oli paikalla noin 60 henkeä, ja tervehdyksensä toi myös Joulupukki.

Juankosken Kuntoilijoilla saattaa olla myös jatkosuunnitelmia portaiden suhteen, sillä portaat sijaitsevat kätevästi polkuverkoston varrella. Porrasosuus voitaisiin liittää esimerkiksi johonkin polkujuoksutapahtumaan. Lisäksi yhdistyksessä nousi esille ajatus, että portaita voitaisiin hyödyntää mm. erilaisissa sykettä mittaavissa harjoituksissa.

Tällaiset tempaukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten ulkoilun mahdollisuuksia edistetään ja parannetaan kun ryhdytään sanoista tekoihin ja viralliset yhteistyötahot ovat myötämielisiä hankkeen toteutukselle. Jo pelkästään muutaman tuhannen euron investoinnilla tällaisia yleishyödyllisiä hankkeita voisi saada toteutumaan muuallakin maassa ja varsin nopealla aikataululla. Tarvitaan vaan hyvät suunnitelmat, laaditaan asiantuntijan avustuksella hakemus ja sen jälkeen saadaan mukaan reipasta talkootyövoimaa.

Teksti: Mikko Lemmetti 
Kuva: Juankosken Kuntoilijat ry/Anja Korhonen

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös