Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Hyvät käytännöt

Kuukauden ulkoiluteko: Nurmijärven uusi talviuintipaikka löytyi päättäväisellä etsimisellä

Talviuinti on kovassa nosteessa Nurmijärvellä. Toiminnan jatkuminen oli kuitenkin vaakalaudalla, kun vanha uintipaikka menetettiin. Katkolla olivat avannon lisäksi myös saunatilat. Yhteistyöllä löytyi kuitenkin uusi ranta ja nyt Nurmijärven Latu ja Polku ry:n ylläpitämällä uudella talviuintipaikalla käy kerralla jopa toistasataa uimaria.

Nurmijärven Latu ja Polku ry:n (NurLa) monipuoliseen ulkoilu- ja liikuntatoimintaan kuuluu olennaisena osana myös talviuinti.

Talviuintitoiminnan jatkaminen meinasi kuitenkin olla vaakalaudalla, sillä pitkäaikainen vuokranantaja Hyvinkään seurakunta tarvitsi aluetta, jolla uintipaikka sijaitsi, omaan käyttöönsä. Katkolla olivat avannon lisäksi myös sauna- ja muiden tilojen käyttö.

NurLa halusi, että uintitoiminta on mahdollista säännöllisesti viikoittain, joten uutta toimintapaikkaa oli käytävä etsimään päättäväisesti. Sellainen löytyikin kahden kuukauden ahkeran selvittelyn jälkeen Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön mailta Kiljavalta, Märkiön järven rannalta. Partioyhteistyö syntyi puhtaasti sattuman kautta.

Uuden talviuintipaikan löytymisen jälkeen tarvittiin monenlaisia investointeja ja tietysti talkootyövoimaa.

Talviuintipaikkojen tärkeimpiä varusteita ovat ns. lämpömatot, joilla pidetään laiturialue ja kulkuväylät uintipaikalle sulina ja turvallisina liikkua. Lämpömattojen hankintaan NurLa haki hankerahoitusta osallistuvan budjetin kautta, jota ei kuitenkaan saatu. Osa kustannuksista saatiin jaettua uuden vuokranantajan kanssa.

Talviuinti todellakin on vetovoimainen laji Nurmijärvellä, sillä esimerkiksi marraskuussa 2019 veteen pulahti noin 900 uimaria! Vakituisten kävijöiden lisäksi uimassa käy paljon uusiakin harrastajia. Polkujuoksijat ovat yksi ahkerimmista käyttäjäryhmistä. Heillä on tapana kiertää polkulenkki ennen uimista ja saunomista.

Nurmijärven Latu ja Polku ry:n puheenjohtaja Timo Pasanen on erittäin iloinen siitä, että uimassa käy kokonaisia perheitä. Hyvänä tärppinä toimii mm. se, että lapset pääsevät harrastamaan lajia veloituksetta. ”Meillä on paikalla aina joku, joka ottaa uudet tulijat vastaan ja opastaa heitä, miten toimia ja millä tavalla mm. avantoon kannattaa mennä”, kertoo Timo Pasanen. Kaikilla talkkareilla on myös voimassa oleva ensiapukoulutus.

NurLan talviuintipaikan ylläpito pyörii noin parinkymmenen Avantotalkkarin voimin. He toimivat vuorollaan ”isäntinä ja emäntinä” ja mm. lämmittävät saunan, ottavat vastaan ilmoittautumiset sekä katsovat, että kaikki on kunnossa.  Yksi pitkäaikaisimmista yhdistyksen toimijoista on ollut yhdistyksen hallituksessa talviuintijaoston edustajana ansiokkaasti toiminut Hannu Kurppa, joka nyttemmin on jättäytynyt hallitustehtävistä mutta jatkaa avantojaostossa edelleen yhtenä Avantotalkkarina. Häntä on avustanut Sanna Puhakka, joka jatkaa jaoston vetäjänä vuoden alusta.

Nurmijärven Latu ja Polku ry:n hallitus ja jaostojen vetäjät ovat aktiivisia ja heillä on paljon hyviä ideoita. Yhdistys toimii tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen toimintaansa ja laajentaen yhteistyöverkostojaan mm. Nurmijärven kunnan ja muiden alueella toimivien yhdistysten kanssa. Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Pasanen paljastaa, että yhdistys alkaa toimittaa kerran kuussa ilmestyvää lehtijuttujen sarjaa, jolla pyritään tekemään yhdistyksen toimintaa laajemmaltikin tunnetuksi.

Teksti: Mikko Lemmetti
Kuvat: Timo Pasanen

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös