Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Aluetoiminta

Lounais-Suomessa kohti kesää

Ajankohtaisia kuulumisia Lounais-Suomen latualueelta.

Kirjoitan tätä tekstiä vapunpäivänä Kiilopäällä, ja täällähän me olimme isolla porukalla myös vuosi sitten. Suomen Ladun kevätkokous pidettiin viikonloppuna Liikuntakeskus Pajulahdessa. Tällä kertaa alueeltamme oli aika vähän osallistujia. Kevät- ja syyskokoukseen osallistuminen tuo yhdistykselle kustannuksia, mutta siltikin suosittelen lämpimästi osallistumaan. Suomen Ladun syyskokous pidetään Rokualla lokakuussa ja sinne järjestetään yhteiskuljetus.

LoLa ympäri -polkupyöräviesti lähti Salosta torstaina 2.5. Salon Samoojat polkevat ensimmäisen viestiosuuden Kaarinaan ja siitä se viesti sitten etenee. Lähes kaikki yhdistykset ovat ilmoittaneet oman viestiosuuden lähtöpäivän, lähtöajan ja ajoreitin. Tämä on huikean hieno tapahtuma ja olen todella ylpeä alueemme yhdistyksistä, kun olette niin innokkaasti lähteneet tähän mukaan. Saamme hyvin näkyvyyttä, edistämme pyöräilyn ilosanomaa ja todennäköisesti saamme myös uusia jäseniä.

Alueemme toinen iso tapahtuma on Satakunnan Kansansoutu, joka järjestetään 5.-7.7. Satakunnan Kansansoutu soudetaan Sastamalan Vammalasta Poriin. LoLa:n veneeseen soutamaan voi ilmoittautua 31.5. asti, ilmoittautumiset seppoevalio@gmail.com. Soutaa voi yhden päivän tai koko matkan.

Maistuisiko sinulle kuusenkerkkäpestosämpylä tai kallioimarre-porkkanagratiini? Näitä ja muita herkkuja pääset maistamaan osallistumalla ”Retkiruokaa luonnosta” -aluekoulutukseen, joka järjestetään Suomen luonnon päivänä 31.8. Rantapihalla, Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kutsu koulutukseen lähetetään yhdistyksille toukokuussa.

Alueen syyskokous pidetään 5.10. perinteisesti Piknik-risteilyllä, kutsu on tulossa myöhemmin. Alueemme hallitusedustaja Ilpo Vuori on ilmoittanut lopettavansa hallituspestin, joten alueen syyskokouksessa meidän tulee valita Suomen Ladun hallitukseen uusi ehdokas. Olisitko sinä kiinnostunut?

Nautitaan keväästä ja ulkoillaan!

t. Maikki

Marjo Tahvanainen
Lounais-Suomen latualue
alueyhdyshenkilö
puh. 050 377 6596

Kuva:Veikko Mattsson
Aluepalaveri Pajulahdessa pidettiin järvimaisemissa auringon paisteessa.

Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös