Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Liikuttaja on Suomen Ladun yhdistyksille suunnattu verkkolehti.

Ajankohtaista

Syyskokouksen kuulumisia

Lokakuisena viikonloppuna noin 150 jäsentä kokoontui Nuuksion kansallispuiston liepeille, luontokeskus Haltiaan ja Solvallan Urheiluopistoon. 

Ohjelmaa oli tarjolla jälleen runsaasti, osan mielestä jopa hengästymiseen saakka, varsinkin kun majoitusrakennukset sijaitsivat tällä kertaa hieman hajallaan. 
 
Lauantain koulutuspäivä alkoi juhlallisesti ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tervehdyksellä. Hänen jälkeensä kuultiin vaikuttamisen haasteista koskien Mennään metsään -kampanjaa ja jokamiehenoikeuksia. Iltapäivällä tutustuttiin erilaisiin tukiin, joita olivat KKI-hanke, Suomen Ladun tapahtumakalenteri sekä toiminnalliset tuet. Sitten jakaannuttiin työpajoihin; etäkokous, lumen syvyyden kansalaishavainnointi, punaisen sulan polku sekä nuori vapaaehtoistyössä. Vielä oli tarjolla joko Ankkuri-koulutusta tai aluepalaveria. Suurin osa taisi olla jommassa kummassa, sillä kokouspalautteissa eniten esille nousi hoppu sekä paikasta toiseen kiirehtiminen. Tähän lupaamme kiinnittää erityistä huomiota ensi keväänä Pajulahdessa.
 
Lauantai-ilta aloitettiin tutustumisella Haltian näyttelyyn. Haltia on aikuisten ja lasten elämyksellinen vierailukohde, jonka näyttelyissä koko Suomen monipuolinen luonto esittäytyy. Yksityisopastuksen jälkeen vuorossa oli päivän viihteellisin ja naurattavin osio - improvisaatioteatteri Stella Polariksen improvisaation ilotulitus. Näimme muun muassa miten latumajalla suunnitellaan perheliikuntatapahtumaa kauniiden ja rohkeiden tyylillä. Päivän päätteeksi ei tässä kokouksessa tanssittu, tanssiravintolan puutteesta johtuen, vaan loppuilta vietettiin laavulla makkaranpaiston ja yöfrisbeegolfin merkeissä. 
 
Toistakymmentä pirteää latulaista aloitti sunnuntaipäivän aamulenkillä ja loput aamuyhdeksältä Haltian upeassa auditoriossa. Iloisia palkittuja olivat OKM-ansiomitalistit Markku Hirn, Kaarina Moisio, Arja Nukala, Liisa Oura sekä Hannu Salo. Tahko Pihkala -mitali myönnettiin Raimo Karjalaiselle ja Suomen Ladun korkeimman ansiomerkin, kultaisen ansiomerkin, sai järjestön ensimmäinen varapuheenjohtaja, Juankosken Kuntoilijoiden puheenjohtaja Anja Korhonen.  
 
Varsinaisessa syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019 sekä valittiin uusia jäseniä Suomen Ladun hallitukseen. Henkilökohtaisista syistä paikastaan luopuneen Lapin latualueen Hanna Viitavaaran tilalle valittiin Markku Ilmavirta Pellosta. Hannu Backmanin hallitusvuodet tulivat täyteen ja paikalleen valittiin Hämeen alueelta Maarit Marttila Vesilahdesta. Vanhat jäsenet Anja Korhonen Savo-Karjalasta ja Matti Niemelä Uudeltamaalta saivat uuden kolmevuotiskauden Suomen Ladun hallituksessa.
 
Kokouksen muissa asioissa Kiilopää-työryhmän selvitys Kiilopään nykytilasta ja ennen muuta tulevaisuuden visiosta oli perusteellinen ja tarpeellinen, sillä järjestön hyvinvointi on suoraan verrannollinen Kiilopään menestyksen kanssa. Jos Kiilopäällä menee hyvin myös Suomen Ladulla menee hyvin, painotti toiminnanjohtaja Eki Karlsson kokousväelle.
 
Kokousviikonlopun materiaalit löytyvät Yhdistyspalvelu-sivuston aineistoista.
 
Järjestön kevätkokous pidetään ensi vuonna 27.-28.4. Pajulahden urheiluopistolla, Nastolassa.
 
Lue myös ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen avaussanat Suomen Ladun syyspäivillä. 
Tulosta

Tilaa Liikuttaja

Ajankohtaiset järjestöuutiset kuukausittain sähköpostiisi.

Lue myös

  • Retkimelontafoorumin kuulumisia

    Melonta- ja Soutuliitto kutsui retkimelontaseurat, Suomen Ladun jäsenyhdistyksiä sekä yrittäjiä keskustelemaan retkimelonnan nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä.

    26.10.2018 | Ajankohtaista

  • Äänestä nyt Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoista!

    Suomen Ladun ehdokas on Antti Nikkinen Kangasalan Ladusta. Äänestyaikaa on 31.10. saakka.

    26.10.2018 | Ajankohtaista

  • Tulorekisterin käyttöön tarvittavien valtuutusten hoitaminen ajoissa

    Tulorekisteriin ilmoitetaan palkkioiden ja matkakorvausten maksutiedot 1.1.2019 alkaen sähköisessa asiointipalvelussa. Tämä edellyttää, että tehtävää hoitavalle henkilölle on annettu valtuutus edustaa yhdistystä asiointipalvelussa. Valtuutus tehdään Katso-palvelussa.

    26.10.2018 | Ajankohtaista

  • Jäseneksi liittyminen loppuvuoden aikana

    1.10. jälkeen ei uusilta jäseniltä veloiteta enää kuluvan vuoden jäsenmaksua. Liittymislomakkeella liittyvät saavat liittyessään vuoden 2018 jäsenkortin ja ensimmäisen jäsenmaksulaskun he saavat massalaskutuksen yhteydessä tammikuun alussa.

    25.10.2018 | Ajankohtaista